Tyylikysymykset ovat aina hankalia. On olemassa paljon ihmisiä, jotka haluavat puuttua toisten tyyleihin.
Oman vapautensa he toki mieluusti sallisivat, erityisesti sanan. Huomio kohdistuu useimmiten muihin kuin itseensä.
SAK:n vaalimainokset mässäilevine porvarikarikatyyreineen ovat herättäneet yllättävän paljon huomiota. Se on selvää, että sananvapauden puitteissa nuo satiiriset kuvat on luotu.
Nämä vaalimainokset tuovat oikeastaan ensimmäisen kerran mainoksen keinot politiikkaan. Politiikkaa siis tehdään samoilla ehdoilla kuin mainontaa. Tulos on tämän kaltaiselle mainokselle tyypillinen, ne puhututtavat.
Minusta on kummallista, että muutaman demarikansanedustajan arviointikyky on niin heikko, että näistä mainoksista halutaan sanotua julkisesti irti.
YLE:n uutisen mukaan Gustafsson haluaa siirtää "abstraktisen mielikuvamainonnan naftaliiniin". Gustafsson sanoo, ettei kärjistetty mainos "valitettavasti toimi olleenkaan" eikä kannusta ketään äänestämään, sillä se herättää pahaa mieltä. Tamperelaisedustaja muistuttaa että demarien perustajissa oli paljon itsenäisiä pienyrittäjiä, suutareita ja räätäleitä.
Se kyllä olisi pitänyt huomata, että mainos ei kyllä pienyrittäjiin päin viittaa mitenkään. SDP:n varapuheenjohtaja Gustafsson laajentaa mainoksen alluusiokenttää turhan pitkälle.
Nyt valituskuoroon ovat yhtyneet myös demariedustajat Arja Alho ja Minna Lintonen.
Alho sanoo, että mainos loukkaa hyviä tapoja, koska "mainostoimistossa on nyt mopo karannut käsistä" ja muistuttaa sivistysvaltiossa minimipalkkalainsäädäntö, irtisanomissuoja ja turvalliset työsuhteen ehdot ovat itsestään selviä. Hyvien tapojen vastaisuudesta puhuminen muistuttaa takavuosien sensuurimentaliteettia. Ei hyvä.
Arjalle tiedoksi että ne eivät ole. Asiaa voi kysyä mistä tahansa ammattiliitosta.
Kun Alho sanoo, että "ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen ei pidä kaivaa tälle sivistykselle hautaa", on kyse jo käsittämättömästä väärinymmärtämisestä. Eivät nuo railakkaat televisomainokset sivistykselle hautaa kaiva sen enempää kuin nakkimakkaramainoksetkaan.
Edustaja Lintonenkin pitää mainosta "irvokkaana". Hän haluaa sanotua irti mainoksesta mielessään ajatus siitä, että työn ja pääoman liitto on se, millä Suomi menee eteenpäin. "Mainoksen yrittäjiä loukkaava tyyli on ylilyönti", Lintonen sanoo.
Lintosellakin on halu laajentaa mainoksen majakovskilainen porvari koskemaan kaikkia yrittäjiä. Tähän tuskin on tarvetta. Ja sitä paitsi. Jos mainos loukkaa, kyse ei ole vain ylilyönnistä.
Nyt vain kaikki porvarit ilmoittamaan, että mainos loukkaa heitä. Saadaan nauraa lisää.
"Ananasta ahmi, hotkase pyy. Loppusi porvari lähestyy". Vladimir Majakovski runokokoelmassaan "Pilvi housuissa".
Sunday, March 4, 2007
Sunday, February 25, 2007
Taekwondoa ja diplomatiaa
Ydinaseillaan viime aikoina kerskunut Korean demokraattinen kansantasavalta (조선민주주의인민공화국, Chosŏn Minjujuŭi Inmin Konghwaguk) syyttää Suomea ihmisoikeusloukkauksista.
Tuttavallisesti maata nimitetään usein Pohjois-Koreaksi (북조선, Puk-Chosŏn), mutta Korean tasavallassa käytetään myös nimeä 북한 eli Puk-Han.
Kyse lienee kuitenkin vain kulttuurisista väärinymmärryksistä, suomalaiset viranomaiset korostavat tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan (HS 25.12.07, D6). "He olivat hokeneet kovasti diplomatic, diplomatic, mutta eivät antaneet tullitarkastajien katsoa edes pintapuolisesti matkatavaroitaan."
Pohjois-Korea oli lähettänyt diplomaattipostia kuriiriensa mukana Moskovasta Tukholmaan. Kuriirit eivät lentäneet, vaan matkustivat junalla. Junan hytissä syntyi lopulta käsirysy, jossa mm. naispuolinen tullitarkastaja "lennätettiin" hytistä "hyvin ronskisti" käytävän puolelle.
Tarkastajatar pyysi tarkastusapuun poliiseja, jotka ottivat mukaansa kyynelkaasua ja vihaisen koiran, jolla ei sitten ollut edes kuonokoppaa. Ja arvaahan sen miten käy, kun koira saa kyynelkaasua sieraimiinsa.
Tämä on selvästi pohjoiskorealaisen etiketin vastaista. Siellä on näet tapana, että väestö syö koiria, ei toisinpäin.
Näin syntynyt kulttuurinen väärinymmärrys on huomattavasti suurempi ongelma kuin taannoinen "Parman kinkku" Berlusconin ja "hanhenmaksa" Chiracin kommentointi suomalaisen ruoan, erityisesti varmaankin uuniperunan ala-arvoisesta laadusta.
Nyt suomalainen poliisikoira alkoi järsiä pohjoiskorealaista diplomaattipassilla kulkevaa kuriiria. Jos kuriiri sitten käyttää tuhansia vuosia vanhoja itsepuolustuskeinoja, todennäköisesti taekwondoa, sitä ei kannattane ulkoministeriön apulaisprotokollapäällikön toimistossa tai VR:n turvallisuusjohtajan pakeilla ihmetellä.
Kulttuurisena väärinymmärryksenä tapahtumia voi pitää jotakuinkin huomattavana. Kuriireja suojaa diplomaattinen koskemattomuus, heitä ei saisi pidättää - kuten nyt tehtiin - eikä kuulustella - kuten nyt tehtiin -, kuriiripostia ei saisi pysäyttää tai läpivalaista, saati avata - kuten nyt pkorealaiset ilmoittavat suomalaisten yrittäneen tehdä.
Roomalaisetkin suuttuivat pahoin karthagolaisille, kun nämä urinoivat Rooman lähettilään päälle neuvottelujen päätteeksi. Karthago tuhottiin ja kaupungin alue suolattiin perinpohjaisesti, ettei siellä enää koskaan kasvaisi mitään. Ydinasevallalta lienee syytä pyytää anteeksi kuin Muhammedin kuvista konsanaan. Ja jos sen jälkeen naurattaa, on kyse helpottavasta naurusta.
Tuttavallisesti maata nimitetään usein Pohjois-Koreaksi (북조선, Puk-Chosŏn), mutta Korean tasavallassa käytetään myös nimeä 북한 eli Puk-Han.
Kyse lienee kuitenkin vain kulttuurisista väärinymmärryksistä, suomalaiset viranomaiset korostavat tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan (HS 25.12.07, D6). "He olivat hokeneet kovasti diplomatic, diplomatic, mutta eivät antaneet tullitarkastajien katsoa edes pintapuolisesti matkatavaroitaan."
Pohjois-Korea oli lähettänyt diplomaattipostia kuriiriensa mukana Moskovasta Tukholmaan. Kuriirit eivät lentäneet, vaan matkustivat junalla. Junan hytissä syntyi lopulta käsirysy, jossa mm. naispuolinen tullitarkastaja "lennätettiin" hytistä "hyvin ronskisti" käytävän puolelle.
Tarkastajatar pyysi tarkastusapuun poliiseja, jotka ottivat mukaansa kyynelkaasua ja vihaisen koiran, jolla ei sitten ollut edes kuonokoppaa. Ja arvaahan sen miten käy, kun koira saa kyynelkaasua sieraimiinsa.
Tämä on selvästi pohjoiskorealaisen etiketin vastaista. Siellä on näet tapana, että väestö syö koiria, ei toisinpäin.
Näin syntynyt kulttuurinen väärinymmärrys on huomattavasti suurempi ongelma kuin taannoinen "Parman kinkku" Berlusconin ja "hanhenmaksa" Chiracin kommentointi suomalaisen ruoan, erityisesti varmaankin uuniperunan ala-arvoisesta laadusta.
Nyt suomalainen poliisikoira alkoi järsiä pohjoiskorealaista diplomaattipassilla kulkevaa kuriiria. Jos kuriiri sitten käyttää tuhansia vuosia vanhoja itsepuolustuskeinoja, todennäköisesti taekwondoa, sitä ei kannattane ulkoministeriön apulaisprotokollapäällikön toimistossa tai VR:n turvallisuusjohtajan pakeilla ihmetellä.
Kulttuurisena väärinymmärryksenä tapahtumia voi pitää jotakuinkin huomattavana. Kuriireja suojaa diplomaattinen koskemattomuus, heitä ei saisi pidättää - kuten nyt tehtiin - eikä kuulustella - kuten nyt tehtiin -, kuriiripostia ei saisi pysäyttää tai läpivalaista, saati avata - kuten nyt pkorealaiset ilmoittavat suomalaisten yrittäneen tehdä.
Roomalaisetkin suuttuivat pahoin karthagolaisille, kun nämä urinoivat Rooman lähettilään päälle neuvottelujen päätteeksi. Karthago tuhottiin ja kaupungin alue suolattiin perinpohjaisesti, ettei siellä enää koskaan kasvaisi mitään. Ydinasevallalta lienee syytä pyytää anteeksi kuin Muhammedin kuvista konsanaan. Ja jos sen jälkeen naurattaa, on kyse helpottavasta naurusta.
Saturday, February 24, 2007
Naurettavaa taidetta
Taidemarkkinat ovat joskus yllätyksellisiä.
Kukapa olisi arvannut, että Piero Manzonin mestariteos Merda d’artista no. 19 (1961) on saanut Christien huutokaupassa New Yorkissa (26.2.2007)arviohinnakseen $50,000-$70,000.
Että siitä vain säilykepurkkia hankkimaan. Purkin kannessa lukee Taitelijan paskaa ja tekstissä vakuutetaan, että se on tuoreeltaan pakattu ja purkitettu toukokuussa 1961.
Koskapa nyt myytävällä teoksella on järjestysnumeronaan 19, täytyy varmaankin olettaa, että teemasta on viritetty jo 18 aiempaa taideteosta. Niiden hinta on varmaan korkeampi.
Taide tietysti voi olla työkseen kummallista. Sen äärellä on kiva hohottaa. Kuten senkin, että itävaltalaisen taidemaalari Adolf Hitlerin belgialaiselta ullakolta vuonna 1985 löytyneet taideteokset saivat hinnakseen viime syyskuussa $223,000 USD.
Sen sijaan halvalla meni se Mao Zedongin kuva, joka roikkui vuodesta 1950 Tiananmenin aukiolla Pekingissä. Zhang Zhenshin maalauksesta, jonka me kaikki tunnemme, maksettiin lopulta noin $120,000.
Tällaisten teosten katselu tuskin aiheuttaa ns. David-syndroomaa. Se tarkoittaa sitä osittaista järjen menetystä, jota tapahtuu usein maailmankuulujen taideteosten katselijoissa. Asiasta uutisoi vuonna 2005 ABC Science.
Kukapa olisi arvannut, että Piero Manzonin mestariteos Merda d’artista no. 19 (1961) on saanut Christien huutokaupassa New Yorkissa (26.2.2007)arviohinnakseen $50,000-$70,000.
Että siitä vain säilykepurkkia hankkimaan. Purkin kannessa lukee Taitelijan paskaa ja tekstissä vakuutetaan, että se on tuoreeltaan pakattu ja purkitettu toukokuussa 1961.
Koskapa nyt myytävällä teoksella on järjestysnumeronaan 19, täytyy varmaankin olettaa, että teemasta on viritetty jo 18 aiempaa taideteosta. Niiden hinta on varmaan korkeampi.
Taide tietysti voi olla työkseen kummallista. Sen äärellä on kiva hohottaa. Kuten senkin, että itävaltalaisen taidemaalari Adolf Hitlerin belgialaiselta ullakolta vuonna 1985 löytyneet taideteokset saivat hinnakseen viime syyskuussa $223,000 USD.
Sen sijaan halvalla meni se Mao Zedongin kuva, joka roikkui vuodesta 1950 Tiananmenin aukiolla Pekingissä. Zhang Zhenshin maalauksesta, jonka me kaikki tunnemme, maksettiin lopulta noin $120,000.
Tällaisten teosten katselu tuskin aiheuttaa ns. David-syndroomaa. Se tarkoittaa sitä osittaista järjen menetystä, jota tapahtuu usein maailmankuulujen taideteosten katselijoissa. Asiasta uutisoi vuonna 2005 ABC Science.
Friday, February 23, 2007
Nyt kyllä naurattaa
Kaikki kirjathan ovat olleet jo pitkään dekkareita. Olisiko nyt huumorin tulemisen aika?
Tosikoksi itsensä määrittävä kirjallisuuskriitikko Vesa Karonen tuumii tänään Helsingin Sanomissa, että jopa häntä joskus naurattaa, vaikkakin väärissä paikoissa.
Minusta nauraminen ei ole läheskään niin hauskaa kuin se, että hohottelemaan ryhtyy aivan väärässä ympäristössä. Englantilaisillehan se on ihan pakkomielle ja heillä on ollut ylevää otsaa nimittää sitä "englantilaiseksi huumoriksi". Muut puhuvat usein vain kuivasta huumorista.
Mutta mikään ei ole sen tappavampaa kuin pakosta nauraminen. Sen monet tyrannien ystävät tietävät.
Historiantutkija Markku Jokisipilä, joka hänkin kiistää olevansa asiantuntija naurun saralla, pohtii blogissaan kommunismin hauskuutta verrattuna muiden totalitaaristen järjestelmien hymyttömyyteen. Kirjoituksen kommenttipalstaa kannattaa myös katsella, sillä siellä hänen erottelunsa alkaa sulaa kuin voi "ryssän helvetissä".
Virikkeenä on tietysti Sofi Oksasen tuore artikkeli Parnassossa. Sitä on jo ehditty kommentoimaan blogeissakin.
Mutta Karoseen palatakseni. Hän siteeraa Alivaltiosihteeriä, joka esiintyy ymmärtääkseni Radio Suomessa.
Arvon sihteeriköt olivat viime kirkonmenojen aikaan tarkastelleet analyyttisesti puhemies Paavo Lipposen energiataloutta.
Paavon energian lähteitä paljastui kaikkiaan neljä: hän kivihiiltyy Heidi Hautalalle, polttaa päreensä medialle, saa yltyvästä keskustelusta lisää huonoa tuulta ja kritiikkikin tuo hänelle uutta vettä myllyyn.
Koskapa kyse on koiranleuoista kerrottkoon muisto vanhoilta ajoilta.
Joukko koiria yritti poistua Neuvostoliitosta rajan yli.
Rajavartija: -Miksi haluatte lähteä maastamme?
Koirat tyytyyvät vain luimuilemaan peloissaan.
Rajavartija: - Eikö koppi ollut hyvä ja lämmin? Ja eikö luita ollut tarpeeksi?
Koirat: - Ka, koppi oli ihan hyvä ja luitakin riitti.
Rajavartija: - No miksi sitten tämä hinku muualle?
Koirat yhteen ääneen: - Täytyy sitä koiran saada joskus haukkuakin.
Tosikoksi itsensä määrittävä kirjallisuuskriitikko Vesa Karonen tuumii tänään Helsingin Sanomissa, että jopa häntä joskus naurattaa, vaikkakin väärissä paikoissa.
Minusta nauraminen ei ole läheskään niin hauskaa kuin se, että hohottelemaan ryhtyy aivan väärässä ympäristössä. Englantilaisillehan se on ihan pakkomielle ja heillä on ollut ylevää otsaa nimittää sitä "englantilaiseksi huumoriksi". Muut puhuvat usein vain kuivasta huumorista.
Mutta mikään ei ole sen tappavampaa kuin pakosta nauraminen. Sen monet tyrannien ystävät tietävät.
Historiantutkija Markku Jokisipilä, joka hänkin kiistää olevansa asiantuntija naurun saralla, pohtii blogissaan kommunismin hauskuutta verrattuna muiden totalitaaristen järjestelmien hymyttömyyteen. Kirjoituksen kommenttipalstaa kannattaa myös katsella, sillä siellä hänen erottelunsa alkaa sulaa kuin voi "ryssän helvetissä".
Virikkeenä on tietysti Sofi Oksasen tuore artikkeli Parnassossa. Sitä on jo ehditty kommentoimaan blogeissakin.
Mutta Karoseen palatakseni. Hän siteeraa Alivaltiosihteeriä, joka esiintyy ymmärtääkseni Radio Suomessa.
Arvon sihteeriköt olivat viime kirkonmenojen aikaan tarkastelleet analyyttisesti puhemies Paavo Lipposen energiataloutta.
Paavon energian lähteitä paljastui kaikkiaan neljä: hän kivihiiltyy Heidi Hautalalle, polttaa päreensä medialle, saa yltyvästä keskustelusta lisää huonoa tuulta ja kritiikkikin tuo hänelle uutta vettä myllyyn.
Koskapa kyse on koiranleuoista kerrottkoon muisto vanhoilta ajoilta.
Joukko koiria yritti poistua Neuvostoliitosta rajan yli.
Rajavartija: -Miksi haluatte lähteä maastamme?
Koirat tyytyyvät vain luimuilemaan peloissaan.
Rajavartija: - Eikö koppi ollut hyvä ja lämmin? Ja eikö luita ollut tarpeeksi?
Koirat: - Ka, koppi oli ihan hyvä ja luitakin riitti.
Rajavartija: - No miksi sitten tämä hinku muualle?
Koirat yhteen ääneen: - Täytyy sitä koiran saada joskus haukkuakin.
Tuesday, February 20, 2007
Huumoriblogi - elämä koostuu tarinoista
Monet maailman ilmiöistä ovat sellaisia, että niitä on paras käsitellä Huumoriblogissa.
Esimerkiksi Susan "elämä koostuu tarinoista" on lyhyen ajan kuluessa tehnyt historiaa hankkimalla
a) nettideiteiltä itselleen ikuisen (mutta nyttemmin vain virtuaalisen) poikaystävän,
b) salaiseen päiväkirjaan ja julkisuusprojektin ohimeneväisyyteen vannoneen kirjoittajan statuksen tilalle postmodernin kirjailijan viitan,
c) edelliseen liittyen "kiss and tell" -managerin,
d) ja edellisiin yhtä kiinteästi kietoutuneen lakimiehen.
Tapahtuman historiallisesta merkityksestä osoituksena myös Ylen elävä arkisto on pannut lusikkansa soppaan.
Jos itse olisin veikannut asiaan puuttuvaa kulttuurilaitosta, se olisi ollut Kiasma. Tämähän on nimittäin modernia taidetta tämä.
"Ei kaduta se, että sanoo ääneen."
Esimerkiksi Susan "elämä koostuu tarinoista" on lyhyen ajan kuluessa tehnyt historiaa hankkimalla
a) nettideiteiltä itselleen ikuisen (mutta nyttemmin vain virtuaalisen) poikaystävän,
b) salaiseen päiväkirjaan ja julkisuusprojektin ohimeneväisyyteen vannoneen kirjoittajan statuksen tilalle postmodernin kirjailijan viitan,
c) edelliseen liittyen "kiss and tell" -managerin,
d) ja edellisiin yhtä kiinteästi kietoutuneen lakimiehen.
Tapahtuman historiallisesta merkityksestä osoituksena myös Ylen elävä arkisto on pannut lusikkansa soppaan.
Jos itse olisin veikannut asiaan puuttuvaa kulttuurilaitosta, se olisi ollut Kiasma. Tämähän on nimittäin modernia taidetta tämä.
"Ei kaduta se, että sanoo ääneen."
Subscribe to:
Posts (Atom)
